Varma toiminta

Muuntuva.fi on nyt Muuntuva.com

25.08.2022

Yrityksemme pyrkimyksenä on vastata paremmin myös ulkomailta tuleviin kyseleihin, jonka vuoksi haluamme panostaa imagomme uskottavuudeen myös kansainvälisillä sähköautomarkkinoilla.

Osana Muuntuvan omaa muutosprosessia on ollut verkkosivuston uudistaminen, jonka perimmäisenä tarkoituksena on kertoa paremmin sähköautomuunnosten toteuttamisesta, mutta myös luoda visiota siitä, mihin suuntaan Muuntuva on matkalla lähivuosina. Tämän vuoksi Muuntuva on laittanut uuden vaihteen silmään toiminnassaan ja samalla verkko-osoitteeksi vaihtuu kansanvälisempi Muuntuva.com.

Suurin osa Muuntuvan asiakkaista ja markkinoista on luonnollisesti edelleen kotimaassa. Muuntuva haluaa kuitenkin olla viemässä suomalaista tietotaitoa ja osaamista myös suomen rajojen ulkopuolelle. Pyrkimyksenämme on se, että Muuntuva ei ole mikä tahansa auto, vaan että se olisi enemmänkin käsite. Muuntuvan valmistamia autoja ei siis jatkossakaan tehdä muualla kuin Suomessa ja Suomesta ne myös ostetaan.

Viimeisimmät uutiset

Uusi ulkokuori

KauppaSuomi kirjoitti jutun Muuntuva Oy:sta

Jutussa käydään hyvin kattavasti läpi Muuntuvan ideologiaa sekä toimintaa.

Varma toiminta

Muuntuva.fi on nyt Muuntuva.com

Muuntuva on laittanut uuden vaihteen silmään toiminnassaan ja samalla verkko-osoitteeksi vaihtuu kansanvälisempi Muuntuva.com